lauantai 7. joulukuuta 2013

joulukuu on täällä ja minähän puhun suuni puhtaaksi!

Viimeinen huonekalu-kuorma noudettiin Köyliön kodista viime lauantaina,tasan viikko sitten.
Takapihalle oli myrskyistä johtuen kaatunut melkoisen iso koivu,kuitenkaan onneksi osumatta mihinkään.
Siellä alkaa olla melkoisen tyhjää ja aution näköistä…Katselin läpi vanhaa taloamme hyvin kriittisin silmin,miltä näyttävät pinnat,listat,lattiat,pesuhuoneet ja keittiö,ilman kalusteita..Ok,muutamissa kohtaa seinillä voi nähdä pienten sormien jättämiä jälkiä,mutta muutoin se on kyllä ihmeellisen moitteettomassa kunnossa.Se on siis oikeasti täysin muuttovalmis koti,laadukkailla pintamateriaaleilla.Ihmettelen edelleen mihin ihmisten pyytämät taksat taloistaan perustuvat.Toki suuren osan määrittelee sijainti,mutta sitten ollaankin valkattu rtv.stä halvin tapetti ja se halvin mahdollinen laminaatti lattialle..mutta hei,onhan meillä tää lokki-valaisin täällä-tyylillä!!! :D..hmmm…suoraan sanottuna esim. tämän meidän ostamamme talon arvo ei perustunut juuri millekkään muulle,kuin tontin koolle ja sen sijainnille,vaikka edelliset asukkaat suorastaan hehkuttivat talon upeutta..Totuus on se,ettei sinulle valkene mitään ensi-silmäyksellä talosta,kun käyt uutta kotia kurkkaamassa,millainen se kokonaisuus oikein on ja ennenkaikkea se miten se on tehty!moni kakku päältä kaunis on v.mäisen tosinen sanonta!Täällä ollaan nyt siinä pisteessä että,kohta on koko alakerta remontoitu lattian nurkasta,katon viimeisimpään nurkkaan.Enkä tasan tahdo loukata ketään,mutta nyt lainaan mieheni helvetin vihaista puheenvuoroa siitä,että jos ei oikeasti ole hajuakaan mitä tehdä,miten remontoida,älä herran tähden tee mitään!pyydä apua ja ole valmis maksamaan siitä!.. tämä talo on paljastanut paljon käsittämättömyyksiä.PALJON!Se edellinen isäntä täällä on meinaan käyttänyt eristämiseen jeesus teippiä.Sen joka ikinen seinä-ja kattolevy on heittänyt mitoiltaan 2-5 cm,eli jokikinen seinälevy ja kattolevy on nafti muutaman sentin ja sitten sankar on miettinyt,mitäs nyt!!??!! nooooh,hän on  tilkinnyt niitä koloja puu-palikoilla ja sillä roudarinteipillä,pääasiassa…vähän silikoonia ja uretaania sekaan!!!..täällähän ei ole ollut liiemmin listoja seinillä tahi lattioilla mutta ne listat mitkä oli nakattu sinne tänne,nekin oli kiinnitetty cyproc-ruuveilla,valkoiset listat tietenkin mustilla!huoh.huoh,huoh ja hmph!…tapiseeratut seinät hän on jättänyt pohjamaalaamatta,joten voinette kuvitella,mitä se irrottaminen on ollut…jossain kohdin maestro ei ole luottanut liisterin voimaan,vaan kiinnittänyt muovitapettejaan nitojalla...tässä vain ihan muutamia seikkoja,mitä on matkan varrella eteen tupsahtanut..
JA Mä vannon,että jopa mä handlaisin rakentamisen satakertaa paremmin kuin se joka on täällä askarrellut! ei se mitään,mutta kun nyt ei ole meillä ihan ymmärrys riittänyt kyseistä askartelijaa kohtaan,notta kun OMAA tehdään ja kolkytä vuotta bunkataan samassa osoitteessa,sitä luulisi että olisi kivampaa kun on huoliteltua ja nurkat kuosissa…noh,meitä on niin moniin vetureihin ja pendoliinoihin,ettei tosikaan..:) Tavallaan ihan pirun hyvä että alkuperäinen suunnitelma remontoitavista tiloista laajeni kattamaan koko alakerran,nyt me ainakin tiedetään prikulleen massiivisten purkuoperaatioiden jälkeen mitä tämä huusholli on syönyt..(taas mieheltä pöllitty lause,se on ollut meinaan oikeasti pahana tästä kaikesta viime viikot.)Työtä vaan ihan järkyttävät määrät enemmän..Koko eteinen remontoitiin viime viikolla.Vanhat laatat lattiasta sekä seiniltä piikattiin veke ja lattialle laittettiin kiveä ja seinille beigeä laattaa tasoituksen jälkeen.Nostimme lattian lattiakaivo ja märkäritiläkohtaa ylemmäs koska aina on vaara kun mukulat itse pesevät saappaansa eteisessä,se suihku ei aina välttämäti osu…:)siksi myös seinälaatoitus ja huolellinen vesierkkaaminen oli ehdotonta!Kalustetta ei piskuiseen eteiseen juurikaan mahdu,mutta haimme sihen kaksi avonaulakkoa hattuhyllyineen ja lapsille oman korkuisensa naulakot.laatoittamattomat seinät yläosasta maalattiin saneerauskipsilevyn päälle maltillisella beigellä..Shoppasin hattuhyllyille hanska-huivi-myssy-koreja mutta katsotaan pysyykö järjestys siellä lainkaan..tuskin :D

Nyt on tv-huoneen purku käynnissä.Tapetit eivät sieltä lähteneet edes niksipirkka-konstein joten ei auta kuin purkaa koko huone levyjä myöden.
Minusta tosin on kovin vähän apua tällä haavaa.
Raskausviikolla 37 madellaan etiäpäin,ja olo on ollut aika-ajoin valtavan kehno…Kimppu kutsumattomia sairauksia on telakoitunut minuun vauvan kaveriksi ja se on ollut pysäyttävää!
Tosin juttelin rakkaan anoppini kanssa jota on koko elon varrella koeteltu ihan järkyttävällä määrällä sairauksia ja hän on viettänyt valtavan ajan elämästään sairaaloissa..Mä olen itse vähän sairastavana ollut ihan lamaantunut ja shokissa tästä kaikesta.No hän avasi silmäni…se on aika-ajoin tarpeellista itse kullekkin..omata joku tyyppi elämässä joka vähän ravistelee..He ovat rakentaneet elämänsä aikana varmaan kymmenen taloa alusta loppuun ja viimeisin on valmistunut nyt ihan hiljattain..syöpä-hoidoistakin hän selvisi rankan sairaalabakteerikierteen jälkeen..Melkoinen mimmi!jotkut vaan on.
Kovanaamoja,sellaisia jotka eivät todellakaan anna periksi!!
Perkele,mä haluan kuulua sihen samaan tiimiin!

Ensi tiistaina mä palaveeraan lääkärin kanssa tästä mun sairauslistasta ja siitä koska synnytettäisiin..
Mä aion sanoa hänelle kaikella kunnioituksella sen,että nyt tositoimiin vaan,jollette halua tapella hullun naarasleijonan kanssa tämän enempää..
Mun täytyy sitäpaitsi päästä vuoden alussa juoksumatolle tai mä kuolen.mä vannon,ihan oikeasti!!Mä olen niin itsekäs ja paska mutsi,että aion juosta koko ensi vuoden kuin hullu….halin mun jälkikasvuja ja suunnittelen puutarhaa mutta muutoin,jokikisen vapaa hetken vietän rakkaalla raleighilla.se se on sisustuksen kukkasia..:D mut siitä en luovu!!
KOVANAAMAT RULES!
Meitsi o,oo säkin!

piis.
muistakaa tontut.
behave!


maanantai 25. marraskuuta 2013

Aula on valmis!

Kun sitä alettiin asettaa seinille,mä säpsähdin.
Ajattelin että ei hemmetti,ei hem-met-ti,nyt tuli ylilyönti! Mieheni hihkui eteisessä ja intoili"ihan mieletöntä tää sun referee-tapetti,kuule muru,mulla olisi sellasta oranssia suojausteippiä tuolla jemmassa,laitetaanko yksi seinä päätuomariksi!!???
A-PU-A.
Englantilaisissa sisustusblogeissa käytetään usein mausteena paksua mustavalkoraitaa seinillä.Olin mietiskellyt jo ennen muuttoa noin 4 kk mihin me sitä kokeillaan…ilman suurempaa suunnitelmaa halusin sitä itsellekkin kotiin-johonkin-.Tilasin clark&clarkin todella paksua,ylettömän kallista tapettia pari rullaa ja vaan päätin että laitetaan se eteisaulaan.Siinä se nyt on…
JA SE ON TÄYDELLINEN!!!!!!!
Se on vähän hulluttelevaa,vähän hassua..kuitenkin jollain tapaa konservatiivista,todella Englantilaista..Ihanaa!
Eli raidalla tapiseerattiin kaksi seinää,loput valkoiseksi,Lattiaan valkattiin Cellon tammi-laminaatti(vaalea) ja huonekalut ovat vanhat rakkaat: siskolta peritty,alunperin mustanruskea senkki,mikä noin parivuotta sitten hiottiin laikalla ja vähän vaan pintamaalattiin,peili on kutakuinkin 15- vuoden takainen vanha löytö jostain sisustusmessuilta ja rottinkituoli ikeasta.Tahdon pitää tilan niin avarana kuin mahdollista,koska jokainen lapsiperheen arkea elävä tietää sen miten voi hermot kärvähtää,kun kaikki ahtautuu pieneen tilaan riisumaan ja pukemaan…:)


Tässä on eteisaulasta otetut kuvat talon ostohetkellä.Holvikaari aukko johtaa olkkariin,lattiat ovat jotakin laattaa,beigeää kuviollista ja tila on todella pimeä..Pieniä oviaukkoja on joka suuntaan,aulasta kuljetaan olohuoneeseen,tv-huoneeseen,keittiöön ja wc ja suihkutiloihin.




melkoisen pimeää…
remontin jälkeen:
valoisa ja ROCK! :)





                                      Me jätimme sen hassun NISH-hyllyn nyt tällä haavaa paikoilleen.
                                      Siinä on nyt meidän ikoni-taulut.Jeesus Ristillä ja Neitsyt Maria..
                                      Tosin kovin uskonnollinen en kuitenkaan ole,
                                       henkinen on ehkä oikeampi sana,
                                        mutta taulut ovat upeat.Siksi.



Lopputulos on todella kiva.On kiva tulla kotiin,kun aula näyttää kutsuvalta..

Ja nyt eteinen näyttää karmealta!! Ja tv-huone.Ja portaikko.Ja WC.Ja Suihku-tilat!!!

APUA!! Tätä se aina on.Olkkari ja keittiö ja aula ovat siis valmiina.Ja aion olla niistä enemmän kuin iloinen ja olla ajattelematta remontoimattomia tiloja.Tämä on ällöttävää kehumista,mutta satun pitämään hallussani kultakimpaletta miehen muodossa.Hän on liian ihana ja tekee nyt valtavasti töitä että saataisiin mahdollisimman valmista,ennenkuin uusi perheenjäsen tulee..Vauva antoi ennakkovaroituksen jo tulostaan ja juoduin sairaalalepoon kolmeksi päiväksi,osin kovan tahdin vuoksi,kävin vielä omalla verstaalla työssä ja yritin tehdä sen minkä kykenen täällä kotona…Nyt en enää saa enkä voi.Olotila ei ole kovin energinen.Onnellinen ja odottava,mutta eittämättä väsynyt…Ja hyvin stressaavaa on se että vanha koti on yhä myymättä! Kiinteistövälittäjä sanoi että vaikka tämä vanha kotinne on kuin sisustuslehdestä reväisty,älkää odottako pikaisia kauppoja..ajat ovat sellaiset.Ja tietysti sijainti on niin haasteellinen kuin olla voi,ei niille leveysasteille kukaan vaan eksy,sinne pitää olla syytä muuttaa ja halua.Hyvän kodin saisivat..hyvällä karmalla.:)
Mutta odotellaan,minä luotan intuitioon ja kohtaloon.
Niin rakkaudessa,hyvässä ja pahassa.
Ja rahassa.
tuossa pahan alussa ja juuressa. :D

Ihanaa joulukuun odotusta!täytetään talomme kauniilla valoilla ja unelmoidaan sellaisista hetkistä
missä sydän kikattaa!

:)
palaillaan!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

etanan vauhdilla,mutta kuitenkin eteenpäin!

Kulunut viikko on ollut laiska remontin saralla.Täällä on jyllännyt kova flunssa koko porukassa ja se yhdistettynä lievään uupumukseen on aiheuttanut remonttitahdin laantumisen..olemme toki saaneet aikaankin.Keittiö on listoitettu,olkkarissa on tapiseerattu,olemme hakeneet yhden ison muuttokuorman tavaraa vanhasta kodista...kuitenkin omien duunien jälkeen sohva on ollut huikeasti houkuttelevampi kuin tuo loputon savotta.Me olemme asettaneet tavoitteeksi sen että ennen joulua me olisimme remontoineet vielä eteisen ja eteisaulan..ja alakerran tv-huone on sellaisella inspiraatio varolistalla,että jos tulee joku hullu turboboost-leveli jommalle kummalle,me puskemme senkin valmihiksi :) epäilen tosin,loppuvuosi on ollut kertakaikkiaan kiivas!!
Haluan kiittää ihan valtavan upeasta palautteesta,mitä olen saanut meitin tekeleistä,ja haluan korostaa sitä että nämä projektit ilman Tonin ammattitaitoa ei onnistuisi ikinä,eikä tosin rahakaan ikinä riittäisi ulkopuolisen työvoiman palkkaamiseen.Moni ja taas moni sukulaisista lähtien kysyy,ettekö te ole väsyneet jo tuon köyliö-projektin jälkeen aina vaan retusoimaan vanhaa..kysymys on hyvä ja tarpeellinen.Omasta mielestä jokaisen remontoijan/rakentajan tulee selvittää itselleen sen,mitä haluaa,miksi,missä ajassa ja mitä on valmis tekemään sen eteen.Totta on että samalla rahalla,mitä tähän remonttiin tulee uppoamaan,saa aika komian kannustalo-paketin vaikka,mutta sitten tontin koosta joutuukin ehkä tinkimään... Omasta vinkkelistä mikään ei korvaa sellaista oikeasti vanhan pirtin tunnelmaa..ei sitä pysty imitoimaan,uusi on uutta ja vanha on vanhaa.Uudessa asunnossa on helppoa ja huoletonta suhteellisen monta vuotta!!..Mutta Täysin totta on se mitä muutkin saman kultin edustajat sanovat..tämä on osa elämäntapaa,purkaa puolitaloa ja kasata sitä sitten vuositolkulla :D Hienoimpina hetkinä ihan sairaan hauskaa,palkitsevaa ja lopputuloksen ihastelu on ihan euforista!!!..huonoina hetkinä to-del-la syvältä.Sellaista toisilleen yltiöpäistä kettuilua ja kiukuttelua...Kukkaro näyttää melkein pohjaa ja pakko käydä taas hakemassa lasteja puuta,cyprocia,seinätasotetta,maalia...ihan helvetisti sellaista remonttikrääsää,mikä ei tavallaan näy missään,mutta siihen uppoaa omaisuus!ovenkarmeja!silikoonia!vesierkkaa!ruuveja! ihan kaikkea!Itku meinaa tulla jo kauppaan mentäessä ja ihan varmana sieltä ei ulos laukkaa pukkihyppelyä,notta olipa halpaa! Mutta ei auta itku.Itse yritän usein neuvotella miestä ostamaan edullisinta,mutta siinä hän ei tingi.Sillä on ilmeisesti joku ihme vika päässä..niin kauan kuin olen tuntenut kyseisen antipiisisen ( :D) niin ei,hän ei tingi piiruakaan työkaluistaan,remonttimateriaaleistaan tahi saatikka siitä että vetäisi ylleen jonkin tietyn ketjun vaatteita,voitteko kuvitella!hihassa täytyy olla tiettyä merkkiä,että senor pirkkala voi liikkua ihmisten ilmoilla...kuten sanottu,sillä on joitakin issueita kellossa...nooh,nyt vähän kärjistän ja kiukuttelen täällä omassa blogissani sille takaisin,hän on ollut kipeänä ja omaan laiskahkoon olemukseensa kypsyneenä ja ärtyneenä koko armaan viikon
tuollaisen keskiverto uhmaikäisen tasolla!kosto is sweet! :D

mutta asiaan..olkkarissa alkaa olla jo fiilis kohillaan,kalustosta puuttuu rakas piano,mikä oli entiseen asuntoon tuotaessa ruskea ja mies sen retusoi kiiltävän valkoiseksi.Valokuvia uupuu vinot pinot,ne kuuluvat oleellisesti olkkarin maailmaan,mutta muutoin alkaa olla valmista..



                       raitatapetti ei omassa maailmassa mene koskaan pois muodista.siinä on
                       jotain mageeta ajattomuutta..aivan kuin liituraitapuvussakin.:)


                    ..taustalta näkyy eteisaulaa,sitä aloitettiin purkamaan eilen.
                    holvikaari oviaukot oli joka suuuntaan,nyt on jäljellä enää yksi,tv-huoneeseen
                   johtava,se avattaneen huomenna ja tilalle tulee ihana old time-lasiovi.
'




lattiat ovat olleet sentin-pari eritasoiset näissä kahdessa tilassa ja ne on tänään levytetty samalle tasolle.
entisen asukkaan laattamaku poikkeaa niin paljon omasta,että päädyimme laminaattiratkaisuun.
Tähän tilaan tulee joko ihan vaaleaa laminaattia tai vanhaa puuta imitoivaa...saa nähdä :)



Se on siis uutta viikonalkua muutamaa tuntia vaille..Loppuun taulu,joka on kulkeutunut minun matkassa noin 18 vuotta asunnosta toiseen.MInä rakastan sitä!Siinä kiteytyy oma elämän filosofia... röyhkeys ennenkaikkea! coshiba ja keskisormi! 
huumorilla!





lauantai 9. marraskuuta 2013

KEITTIÖ!!!!

Hän on valmis!
Keitttiö!
Upea,täydellinen,ihana,maalaishenkinen,englantilainen(noh,ehkä pikkasen liian pieni..)mutta juuri sellainen kuin mielessäni sunnittelin ja toivoin!
MR.Tappara on ylittänyt itsensä!!
Meidän keittiö! VALMIS!!!
siis melkein....:))))

aina,AINA,jonkun osan kodistamme valmistuttua,tulee käyttää sanaa -melkein-.
Onko se muillakin niin?jotka remontoivat intohimosna?..aina jostakin uupuu jokin lista,silikoonit,maali...jokin?
Meillä se on niin.Pikkasen vaiheessa aina ja ikuisesti kaikki.Me ollaan melkein valmiita,mutta ei kuitenkaan...vähän monessakin suhteessa,jos nyt ryhtyy oikeaksi sohvapsykologiksi kesken kaiken,niin kyllä,valmiita muttei kuitenkaan valmiita.sillätavalla.Kyllä Te ymmärrätte.

Mutta nyt Keittiöön.Se on korkattu jo.Se on toimiva ja oikeasti tilaihme.Pieni ja täydellinen.
Tänään siellä on valmisteltu tyttären sunnuntaisia 5-vuotis juhlia.Voileipäkakkuja ja täytekaakku.
Eilen siellä paistettiin pihvit.Paistettiin ranskikset.Ollaan keitelty makarooneja ja tehty jauhelihakastiketta.Jonkun muki on kaatunut.On murunoita ja kahvitahroja..
ELÄMÄÄ.
Tiedättekö te sen tunteen kun ostat esim.uuden auton(ei haittaa onko se ollut jollain toisella ennen)mutta sinulle uuden,niin se tunne kun PÄÄTÄT että tämän minä pidän ihan pirun siistinä!Ei yhtäkään turhaa roskaa tähän autoon!Ja tässä autossa ei kukaan ikinä polta!Syö jäätelöä!Kulje kuraisine saappaneen!..lista on pitkä..
Pitääkö tämänkaltaiset "lupaukset"kellään? Ei ainakaan tässä ip.ssä :)
Kuluu kuukausi ja toinen ja huomaat yhtäkkiä himokkaasti syöväsi lakutuuttia samalla kun sanot ystävällesi,"Pistät vaan ikkunan reteesti auki,niin kyllä sä voit yhden Marlboron vetäistä"...
Ehkä vähän karrikoidusti mutta elämä on sellaista.Murunat lentelee upouudessa keittiössä kun ahnaat pikkukädet harjoittelevat hapankorpun voitelua ja sinä vaan katsot vieressä ja mietit kenen pillimehu kaatuu ekana...Ja aina tulee aamu jolloin itsellä on niin kiire että kaffetahra jää pyyhkimättä valkoiselta lattiasaumalta ja illalla töistä tullessa se sauma on..no costa rican värinen.Mä en ymmärrä muuten miten maailmassa,jossa pääsee interwebissä nanosekunneissa intiaan,tilamaan itselleen matkamuisto norsupatsaan,ei kukaan ole keksinyt valkoisille lattiasaumoille jotakin omaa kynää,millä saludo-tahrat voisi puolivuosittain helposti fiksata!Perin kummallista ja ärsyttävää vaikka toisaalta todella vähäpätöistä..
Mutta palataanhan nyt siihen keittiöön.Ihan oikeasti.
tekovaiheet kiteytettynä ranskalaisin viivoin olivat
-koko keittiön purku,paitsina katto joka maalattiin
-lattian lämppäri ja päällystys
-seinät maalattiin
-lattiaan octagon laatta,saumaus
-kaapistojen asennus
-vesipisteiden asennus
-kotimaiset kivitasot
-kodinkoneiden asennus
-välitilan tiilet(retro de namour)
-vetimet
- tiilien saumaus
-listoitus (vaiheessa)
leivinuunin pinnoitus(vaiheessa)

               
                    Tämä octagon laatta on mielestäni yksi maailman kauneimmista lattioista..
                      Kovin hidasta laittaa ja vähän kimuranttia..
                      mies sanoi että vieraalle se olisi vähintään satku tunnissa asen-
                      nusta ja sekin on alakanttiin :D mutta ihana se on.
                      valtavan ihana..ja saakelin suorassa,
                       mönsjöö Tampere on eittämättä kova tässä lajissa.


                                     
                                        "Vanhanaikaiset" pienuraiset keittiökaapistot ovat Keittiöjätistä.
                                         Ne olivat nappivalinta.

                                   
                                       Retro de namour,välitilantiilet ovat suoraan Wienerbergeriltä.
                                      Mun sisustussilmä ja maku on pettämätön ;)

                                     
                                          Kaikki kodinkoneet ovat Gorenjen Ora-Itoa,mustana.
                                          Melko high tech,
                                         mutta luovat hienon kontrastin vanhalle viballe keittiössä.

                                       
                                            Kivitasot on puhtaan mustat.Suomalaista kiveä.
                                              Itse en pysty ymmärtämään vieläkään sitä
                                              että senor Tampere kantoi näitä yksinään!!!! tässä oli aika
                                               tarkkaan 150kg kiveä.
                                               Ensin se kantoi saman verran vanhaa kivitasoa pois täältä!
                                               ja sitten nämä sisälle..
                                             Rappuset ja kaikki....LUOJA!
                                             Jätkä ei käy salilla ikinä.
                                             Jos hän saisi valita,hänen elämän eliksiirinsä olisi
                                             Pepsi max ja twix-suklaa patukat.
                                           Epäilen jotain vilunkia..:))

                                     
                                           Keittiö valmiina!!!!!
                                          Minusta se on kaunis.
                                          pöydän virkaa toimittaa nyt vanha löytö,
                                          pinnatuolit on mummilta saadut ihanuudet,
                                          ne pitänee tosin maalauttaa..

                                     
                                             valmista köökkiä....leivinuunin malaamme mustavalkoiseksi
                                             jahka kerkiämme.

                                       
                                                Keittiön ikkunoista,kummastakin uupuu vielä listat...
                                                 pian,pian
                                                viimeistään juhannukseksi :D


                                                tässä hän on.Designed by Ulla,Manufactured by Toni.
                                                 kuten sanottu me ollaan melko bueno tiimi..;)))

Seuraava kohde siintää jo edessäpäin,ensin juhlimme tytön synttärit alta pois.
Sitten eteisaulan ja alakerran tv-huoneen kimppuun...Olkkarista pistän pikimmiten after-kuvia lisää,kunhan saan sen sisustettua..
Hiljaa tulee hyvä,sanovat...
höpö,höpö. :D
 There is no limits!!!!!!!!

Nautinnollista viikonvaihdetta,palaillaan!

perjantai 1. marraskuuta 2013

7 päivä ja vain kaksi riitaa!!!!!!

.. Tämä on järkyttävää!!

En voi suositella kenellekkään täysjärkiselle,toimimaan näin kuten me!!!...seitsämäs päivä remonttia ja muuttoa meneillään,kyllä,-limittäin-ja tänään nyt sitten vain vaan naurattaa,sellaista hysteeristä itkunsekaista hihitysnaurua,mies etsii yhtenään mittaansa ja rautakaupassa pitää käydä usein,koska joku unohtuu aina!!..viikko on sisältänyt TUHANSIA muuttokilometrejä, järjettömän valtavan määrän purkutyötä,satoja ja taas satoja kiloja purkujätettä ja roskaa,totisesti liikaa valvottuja tunteja...ennenkaikkea hysteriaa ja kaaosta ja paljon kirosanoja!
4-vuotias tytär huutaa yhtenään---isii,tuliko väärä sana???--
Myönnettäköön,isiltä on tullut koko joukko vääriä sanoja.Ja itseltäkin.
Mutta hei,on tässä saatu jotain aikaankin.:)

Olkkarissa:
-katto maalipesty ja maalattu valmiiksi tunto hienolla

-seiniltä vanhojen tapettien poisto( tuotehehkutus!!! wagner-tapetin iroittaja----jokaikisen sentin arvoinen vempele,erittäin toimiva),isoimpien reikien kittaus ja pintakäsittelyksi tunto karheaa vaatimattomattomat 33 l!!(meillä on oikeasti pieni olkkari,joten maalin menekki oli valtaisaa)

-lattialla oleva vanha sikari-klubi-mahonki-parketti hiottiin ja maalattiin betolux aqualla kolmasti.Joka välissä kunnon hionta..Vihkiydyin blogeihin,ennenkuin puuhaan ryhdyttiin,miten parkettilattian maalaus onnistui muilla ja vastaus oli miltei jokikisellä se että maalatkaa betoluxilla,EI MISSÄÄN nimessä aqualla koska homma ei toimisi lainkaan...vielä maalikauppaan mennessäni olin ylipuhunut miehen ostamaan betoluxia,mutta kaupassa sitten päädyimme aquaan koska myyjäkin sanoi että sinä daami,mahoinesi,pysyt sitten monta päivää kaukana maalatusta asunnosta..ja mikä onni että vaihdettiin..Lopputulos on aivan huikea!!!

Koko olohuone alkaa muistuttaa meidän olohuonetta,vielä kun tapiseerataan yhdelle seinälle sandsbergin aivan ihana pastelliraita tapetti plus tietenkin listat ja lamput ja koko muu sisustus detaljeneineen..niin siinä se!ollaan loppusuoralla.
Siis olohuoneen kanssa.

Keittiössä:

-ensitöikseen purimme kaapit,puolipaneelit,parketin ja sen alta lastulevyt
-lattialta sikari-klubi-mahonki-parketti energia jätteeksi
-lattialämmitystasoite,urattu lattia gyproc,primerointi ja lattialämmityskaapeli 70m,urien täyttö ja lattian tasoitus
-seinille lastulevyjen tilalle gyproc ja sähkäri kävi asentamassa rasiat ja syötöt
-sormipaneelikaton pesu ja maalaus
-(plus mies ryhtyi brassailemaan vesierkkareinensa ja sutimaan sitä joka kulmaan,KUN KERRAN NYT TEHDÄÄN YÖTÄ MYÖREN,NIIN TEHDÄÄN KUNNOLLA SAATANA)

--taisi tulla,isi,nyt pikkusen väärä sana?

edessä on laatoitus,maalaus,tiilien muuraus ja kaappien sekä kodinkoneiden asennus.Lopuksi listoitus.

eteisaulassa

-holvikaarien poisto (:D luoja!)eli seinät extempore veke!
nyt on avara aula.
seinistä tursuilee villat ja hirret ja eteisen lattiassa on grand canoyon,yhden seinän purkauksen jäljiltä.
Tyttärestä on hirmu nastaa joutua loikkaamaan,aina ulos mennessä...minä en näe tätä niin,vaan lasken tylsänä dollareita..

remontti tulee jatkumaan vielä tauotta,tämän viikon jälkeenkin,jouluna koittaa lepo ja tauko remontissa.

Ihan pakko vähän kehua ja ihailla miehen kädentaitoja!!!
Mr Tampere on käyttänyt talvilomansa ylen ahkerasti ja ohan se ihan uskomattoman taitava kun aletaan tosissaan remontoimaan..se vaan tuppaa unohtumaan kun ollaan ennenkin remonteerattu ja dude tuppaa jättämään leikin kesken aika ajoin,kun omasta torpasta puhutaan..ja ymmärrän sen.Aina ei jaksa.Ei jaksa piitata jokaikisestä repsottavasta kulmasta.Niitä kun tuppaa vanhoissa tölleissä olemaan enemmän kuin tarpeeksi!!
no,ei tässä itsekkään ole ihan huilimaan saakka ehtinyt.
Sapettaa se että tunnen itseni aika-ajoin hyödyttömäksi vallitsevan olotilan vuoksi,mutta olen tällä viikolla järjestänyt jokikisen uuden talon asukin vaatekaapin moitteettomaan kuntoon sukkia myöden,pessyt ja kiillottanut saniteettitilat,asetellut purkit ja purtilot hyllyilleen,pakannut ja purkanut ja ollut tehokas kahvinkeittäjä.Ja käynyt välillä palkkatyössäkin.

Kaksi yötä on nyt vietetty uudessa kodissa.
Koirat ovat hissunkissun asettumassa taloksi.
Mikäs tässä ollessa,meillä on katto,seinät ja lämmin pirtti.
Välillä muistetaan vähän halia toisiamme.
Kannustaa ja iloita pienistä.
Iloita siitä että meillä on sentään toisemme kelle kiroilla! :D

Loppuun joukko before ja after-otoksia!

                                          olkkari alkuperäisessä ilmeessään ostohetkellä..

                              olkkarissa on valmiina seinät ja katto,lattia maalattu kertaalleen

                                          olohuonetta puolivalmiina

                                           tunto karhea seinillä,melkoisen skrode pinta!

                                          lattia kolmannen maalauksen jälkeen...pianolakkamainen kiilto

                                          väliaika photo olkkariin tulevasta kalustosta..EKTORPP!!! :D

                                           keittiö alkuperäisessä kuosissaan

                                          keittiön seinät purettu

                                           keittiön pintalattiat poistettu

                                            lattialämmityskaapeli asennettu

                                              lattia tasoitettu köökissä

                                           vesieristettä,perkele!





torstai 24. lokakuuta 2013

Jos meillä olisi kukko,

Se laulaisi nyt
Kello on 05.05.
Perjantai.
Otimme varaslähtöä eilen ja vietimme koko illan uudessa kodissa suunnitellen ja hmm....huokaillen.
Vaikeaa on sanoin kuvata talon tämän hetkistä tyyliä..Se on outo sekoitus 80-lukua,persikkaisine wc-kaakeleineen,kultaisine kruusattuine ovenkahvoineen ja kirsikkapuisine parketteineen..silti tapetit seinillä ovat enemmän joko 70-lukua tai romanttista talonpoikaishenkeä... Ja sokerina pohjallla on se että kaikki on tehty -vähän sinne päin- ,mitään ei ole viimeistelty! Edelliset asukkaat ovat asuttaneet kotia 30-vuotta,vanha viisaushan kertoo että silmä tottuu pikku puutteisiin ajan hampaan rattaissa,mutta repaleiset tapetit!jalkalistattomuus!hurjat kynnykset!laatoitus harottaa!...muutamia mainitakseni...remontista tulee siis mittava!kolikon kääntöpuolella on sitten ne plussat.Talo itsessään on ihana!voitte pitää minua hulluna,mutta yksi tärkeimmistä asioista on sen tuoksu...talossa tuoksuu  upea raitis ilma(eli siellä vetää varmaan luihin ja ytimiin saakka :)) ja puu.Kesäillan saunalta.kanelilta.kodilta.:) Keittiötä hallitsee iso leivinuuni.Olkkarissa pönttöuuni.Talossa on isot säilytystilat alakerroksessa mihin saa näillä näkymin valtavan vaatehuoneen/pukeutumistilan,se on jihuuu!-huudon arvoista!(olen sinkkuelämäni katsonut) Melko uusia aitta-henkisiä ulkovarastoja on pihassa 3 kpl,lämmityksellä ja ilman,ihan mahtavuutta sekin!.. Miehen mielestä upeimpia seikkoja talossa ovat täydellinen salaojitus,putkistot ja viemärit ovat kaikki uusittuina ,rungon terveys ym...vähäpätöiset seikat ;)
Yhtäkaikki teimme koko illan anlysointia siitä mitä remontoidaan,milloin ja isoin asia oli tuleva talon laajennus.Pari vuotta mennään näillä tiloilla,sitten laajennetaan.Nyt "vaan" rempataan!Tulen lisäämään kuluvalla viikolla useammankin before-otoksen,koska todentotta talo on niin metka sekoitus aikakausia,että sanat eivät riitä.Koko keittiö joutuu moukarin alle tänään. Sieltä lähtee vanhat kaapistot,kodinkoneet,puolipaneelit seiniltä ja parketti lattioilta.Kaikki kuoritaan pois.
Olohuoneessa marssijärjestys on seuraava: tapetit pois,parketti hiotaan ja katto maalataan "rapatun"näköiseksi.ja uhkarohkeina maalaamme koko parketin valkoiseksi!seinille tulee englantilaishenkistä raitatapettia ja rapatun näköistä maalia.pönttöuuni säilyy vaniljan valkoisena,tosin sekin täytyy jossain vaiheessa uudelleen maalata. Talon sisustuksellinen visio on vain päässäni,joten toivon sen todella toimivan...:) Eteisaula -tilat saavat mustavalkoraidallisen (hyvin paksut raidat)tapetoinnin,miltei valkoisen laatan kaveriksi.Ja Keittiö. Uskon ja luotan että siitä tulee kiva!niin kiva!kaapistot ovat vanhaa-aikaa ja valkoiset.Vastapainona kodinkoneet uusinta uutta gorenjeta,ora-itoa,mustina.välitiloihin aivan huikeaa kulunutta antiikkitiiltä ja lattiaan mustavalkoinen octagon-laatta.Pyöreä ruokapöytämme on kierrätyksestä ja ihanaiselta mummilta perin pinnatuoleja sen kaveriksi ja ne aion maalauttaa mustavalkoiseksi...istuimiin ehkä jokin maalaus,ranskalaisen hotellin leima,tahi vastaava..Ei malta odottaa!!

Samalla pelottaa,pelottaa todellakin.Koko tämä muutos!tyttären uusi päiväkoti.Miehen työpaikka vaihtuu.Koti ja asuinmiljöö vaihtuu.Me saamme perheen lisäystä..Kaikki tämä noin 8vkon sisään..
On helppoa pujahtaa pinnallisten seikkojen maailmaan,tapettien kuosiin ja lasten huoneen täydellisen oikeaan puuterin sinisiin seiniin.
Todellisuudessa mä tärisen sisältäpäin...odotuksesta ja jännityksestä ja  kaikesta tästä muutoksesta.Sitä rutinoituu niin iisisti!jokainen,villimmätkin sielut,tulevat elämässä vaiheeseen jolloin sanat koti,terveys,lasten onni,turvallisuus..ja rakkaus.Rakkaus! Ne ovat kaikki kaikessa.Peruspilarit!ei ilman niitä voi rakentaa mitään,pitää olla sisältöä,minkä vuoksi tehdä :)

Perhe.
Kaikki kaikessa.
Ja pikkusen niiden tapettien värimaailmakin!

:)
Tänään lähtee!!!!!
Tänään lähtee!!!!!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Homma hanskassa!!

Vasarat ja naulapyssyt on nyt kiillotettu!Tavarat on pakattu!(..okei,okei,MELKEIN pakattu)Olemme valmiina ja reippaina aloittamaan.5 päivää Köyliössä jäljellä..vähiin käy.
Käytiin vielä viimeisen kerran aterioimassa tämän kylän harvoista ravintoloista.ABC-huoltsikalla. :D miehen mielestä sen ruoka ja kuritushuone-rangaistus sopii samaan lauseeseen,itse olen lempeämpi,se on vasta Suomen 3 huonoin "rafla".. pari muuta ketjupaikkaa kiilaa ykköseksi ja kakkoseksi...Mutta asiaan.Tilannehan on niin että meillä on ollut oltava koiratarha ja koirille asumus valmiina ennen muuttoa.Meidän podhalanski-herrat Pyry ja Bono ovat täydellisen tottuneet ulkoilma-elämään ja heitä kumpaakin on äärimmäisen vaikeaa saada pysymään sisällä..hetken he viihtyvät ja jo kohta jompikumpi tokaisee että nyt ulos,ja kovalla haukulla.Ja ymmärtäähän sen.alusvilla ja tuuhea jääkarhumainen karvoitus.Elopainoa n. 60kg.sisällä ei ole mitään haukuttavaa eikä haisteltavaa.Sitäpaitsi siellä on kauhea möykkä,ihan aina.Pyryllä on hanskassaan kyllä sellainen zenmäinen viilipyttymäisyys asenne..Hän on ihan uskomaton tyyppi.Ymmärtää joka sanan ja rakastaa ihmisiä,eritoten naisia.Bono on paljon tarkempi.Tähän pihaan te ette tule-asenne.Ja ihan hirveä draivi,kiire on kova.Kumpikin on todella kiltti ja lojaali...mitä nyt hemmetin jästipäitä sillointällöin.Ja kovia nurmipainimaan!!
Mutta heilläpä on nyt tilukset pientä viilausta vaille valmiina! Aikaa kului 4 lauantaita.Ensimmäinen lauantai raivaamiseen tarhan alta kasvustoa ja puita pois.Toinen lauantai tarhaelementtien kokoamiseen.Kolmas pystyttämiseen ja neljäs koirien "kopin"tekemiseen.





Navetan ulkopinnat tullaan fiksaamaan ensi keväänä klassisella punamullalla ja pikimustalla ovella.Kuten myös tarhaelementit maalaamme vasta keväällä.Tonttimme on n. 1 ha kokoinen joten koko tontin aidoitusta harkittaneen vielä tovin,ihan kustannuskysymyksistä johtuen.
Koiratarhan sijoittelussa monella menee metsään..Laumanvartija rodun on ehdotonta että näkee ulko-ovellemme ja siitä sisään-ja ulostulijat.Ja öisin on saatava vartioida.Se määrittää koko rodun luonnetta,vartionti ja suojelunhalu omaa laumaa kohtaan.Haluamme jätkille kivat oltavat,vaikka se tarkoitti aimo kaistaletta etupihasta tarhalle ja koko rhodorhendo-kukkais-istutusten poistamista tarhan alueelta.Pojat on meidän perhettä.Kummankin katse on täynnä iloa ja hännät halkoo ilmaa  kuin propellit kun lauma palailee työstä ja hoidosta.He tietävät että se tarkoittaa joka iltaista 1,4 kg satsia maittavaa sapuskaa ja pitkää lenkkiä!
Ei elämä ole hei pöllömpää!!:)
Katsotaan mitä uusi paikka tuo tullessaan! Perjantaina muutto!JIHUU,GIV ME FIVE!


tiistai 15. lokakuuta 2013

enää 10 päivää,

ja karistamme köyliö rock-cityn pölyt jaloistamme...Kyllähän tässä on sulattelemista ja totuttelemista itse kullekkin.Tytär oli tänä aamuna kovin mietteliäs ja kysyttyäni mitäs neitokainen miettii,hän vastasi ykskantaan että harmittaa vaan.Tämä muutto.ja se että tulee niin kova ikävä.
Mitäpä sitä kieltelemään,tulee itsellekkin kova,kova ikävä.Mä briiffaan nyt Köyliötä ihan satasella,että jos joku pr-henkilö haluaa minusta kävelevän köyliö-esitteen,olen messissä.Tämä paikka hipoo maanpäällistä paratiisia niin maisemallisesti,fiilingiltään kuin peruspalveluiltaankin.painotan sanaa perus,mitään erikoista ei ole tarjolla,paitsi kaikki on erityislaatuista!Tietysti jokikinen kokee asioita omasta perspektiivistään,mutta tämä on ollut minulle ihan parasta aikaa elämässä.monessa mielessä.Oli aika jolloin nauratti gurujen teesit siitä,miten ihminen ei voi olla onnellinen ja balansissa kenenkään kanssa,jollei ole sujut itsensä kanssa.ei naurata enää.homma menee juuri näin.jostakin täältä täydellisen hiljaisuuden keskeltä sitä on salakavalasti löytänyt itsensä.Sellaisen perin ihmeellisen tyyneyden että tietää missä on oma asemapaikka ja mihin on hyvä telakoitua.Onhan täällä ihan naurettavan tylsää jollei oma mielikuvitus pelaa.Ei täällä ole hathajoogia,hennes-mauritzeja,hoplopeja eikä yökerhoja.Täällä on puita.Puita ja metsiä niiden takana.Valtavia peltoja.Ja vielä lisää peltoja...ja niitä puita!!!Soita..Lampia.Järviä.Koko suomen lintukirjo.Kauriita,valkohäntäpeuroja,hirviä,jänöjä,kettuja ja susia.Niin ja kourallinen ihmisiä.Sellaisia jotka morjestavat aina vastaantulleessaan pikkuteillä,pysähtyvät juttelemaan kun ulkoilutat lemmikkejäsi(miten kiusallista nykyaikana,keskustella ventovieraille!!!)Kaupassakinn ne penteleet utelevat heti että mitä kuuluu ja kehuvat jotain tuotetta minkä olet hihnalle asettanut..kehtaavatkin kommunikoida ilman että sen edessä on pieni i!!! Tämä on vaatinut eittämättä totuttelua..
Ja tuoksut!!Voi hyvä ihme,eihän sitä ymmärrä ennenkuin olet oikeasti samoillut kaurapellolla lempeässä kesä tuulessa,miten tajuttoman mahtavalta se voi tuoksua!Eikä kahteen tuntiin ole kuulunut yhtäkään auton ääntä vain lintujen laulua ja sen pellon kahinaa..Ihan mahtavuutta.Tai mäntyinen sammalmetsä missä on soita suon perään.siellä on oltava oikeasti ihan hiljaa koska muutoin missaat ne menninkäiset ;D
Sellaista se on täällä.Luonto.Paska haisee kun sen aika on ja talvisin saa helposti hauiksen huutamaan kolmentunnin kolaamisen jälkeen,kesäöisin voit mennä makoilemaan vasta leikatulle nurtsille ja höpöttää koko murheittesi kirjon taivaalle..kukaan ei kuule eikä kukaan näe vaikka olisit aatamin asussa..been there,done that....halusit tai et elämä on hi-das-ta verrattuna isoihin kirkonkyliin,Tampereeseen ja Turkuun.Ei yhtään hienompaa mutta erilaista.Ja palvelut!No jokikinen tietää varmasti isojen kaupunkien ongelmista..täällä homma toimii.kipeät saavat viipymättä hoitonsa,olit sitten vanha tai vauva..entäs sitten ravinto.. meidän silmäterä ei edes huoli muuta sapuskaa kuin luomua koska se on täällä luonnollinen tapa ruokita ihmisiä.Ihan perhepäivähoidossakin!Naapurilta porkkanat ja kaalit ja perunat.10kilsan päästä nautaa ja lehmää.Kalat pyhäjärvestä.Kaikki kasvikset nurkan takaa ja lähikauppa todella suosii paikallisia tuottajia,hyllyt pursuavat niitä!Tämä nyt menee ihan naurattavaksi kehumiseksi,mutta onhan täällä omasta perspektiivistä yksi iso miinus.niin iso että sitä ei voi olla noteeraamatta.täältä eedenistä on piitkä matka työn ääreen.Olen nyt 5,5 vuotta ajanut 200km per päivä verstaalle ja sanalla sanoen mitta alkaa olla täysi.Suomeksi se tarkoittaa 12h työpäivää matkoineen päivineen..Se alkaa olla liikaa näin vanhalle naiselle.Tästä on luovuttava.
Tahdon ajatella niin että luopuminen on aina uuden alku...totta,mutta yhtäkaikki sellaisesta luopuminen sattuu,mistä todella tykkää.Täällä on ollut niin hyvä.Tyttäressäni on oikeita jyväjemmarin elkeitä ja mä olen niiin ylpeä siitä! Ja hei kuinka moni city-nelivuotias tietää mikä on pähkinähakki??!!

Pakkaaminen on nyt loppusuoralla...
Mä tiedän että edessä on ihan loistoaikoja loistopaikassa...ja meistä kun ei koskaan tiedä koska intuitio johdattaa porukan intiaan..antamaan takaisin jotain tästä kaikesta yltäkylläisyydestä ja taas oppimaan jotakin maailmaa-avartavaa..


Mä annan sut hiljaa pois,laulaa Laura Närhikin.
Naura pois,minuu salaa itkettää.
ja silti mä rakastan dramaattisia loppuja.
Elämän pitää tuntua joka ikisessä solussa!

Näillä sanoilla jätän jäähyväiset tälle ihan tajuttoman upealle paikalle,
ja koko maailmalle kerron,miten
tulen olemaan köyliö-fani ikuisesti.

tiistai-moodia..
palataan!




torstai 10. lokakuuta 2013

pieni väliaika-raportti pakkauksen fiilinkistä..

Ihminen on mielenkiintoinen eläin.Kun se alkaa karsia tavaraa ympäriltään,olkoonkin motiivina muutto tai mikä tahansa iso muutos,sitä alkaa vaistomaisesti muka tykkäämään esineistään.Miehethän nyt jo jossakin geeniperimässään saavat geenin,joka pistää heidät apinan raivolla taistelemaan oikeudesta pitää jalassaan kuusivuotta vanhoja ja reikäisiä pitkiäkalsareitaan koska he ovat enemmän kuin rakastuneet niihin..ja tavallani mä ymmärrän sen.miksi sitä kiintyy johonkin vaatteeseen tai esineeseen niin kovasti että ei millään voi heittää sitä menemään?ja usein se on puhki kulutettu tai jollakin muulla tapaa suhteellisen ruma.
Tein vakaan päätöksen että nyt kun pakkausaikaa on melko kivasti,kaksi-kolme viikkoa,minä karsin surutta ja julmasti kaiken turhan pois
.helpommin sanottu kun tehty.
Yhtäkkiä olen kiintynyt jok ikiseen kummaan esineeseen..,Japanilaiseen keisha-naiseen joka pyörii jalustallaan ja soittaa jotakin -girl from ipanema-tyyppistä biisiä,juomaleiliin joka sekin pärähtää soimaan,kun sen nostaa pöydältä ylös.Siihen patsaaseen jonka voitin pari kesää sitten meidän perhe-olympialaisista juhannuksena....jok ikiseen yhdeksänkymmenluvulla ostettuun duran duran cd.seen...tyttären ensihattuun...siis ihan kaikkeen ja en voikkaan luopua mistään,kaikki on roudattava uuteen osoitteeseen!!!

Aikoinani minä muutin maalle Turun kaupungin sykkeestä,aivan törkeen mageesta ja pirun pienestä "bile"kaksiosta missä huonekaluinani olivat ruokapöytä,sohva,sänky ja ehkä jotain elektroniikkaa..vaatteita kiloittain,paljon kauneusrekvisiittaa,vain parit lautaset ja mukit ja haarukat ja veitset...hulda huolettoman boxista siis missä käytiin töiden ja hippailun välissä vaan kääntymässä..ajoi tarkoituksensa kyllä hyvin sekin,ja muutto silloin oli täysin kivuton ja ohi hetkessä, vaikka shokki maaseudun hiljaisuudesta ja infrastruktuurin muutoksesta kestikin hyvän tovin..muut (mies ja poika ja koira)muuttivat Tampereen taajamasta isosta omakotitalosta mutta kuitenkin suht normaalein tavaravarastoin.Nyt sitä sitten kuitenkin on kertynyt.ihan hirvittävästi!mä olen koko viiden vuoden ajan elänyt harhaluulossa että meillä ei turhaa tavaraa ole!!koko ulkovarasto lattiasta kattoon mukuloiden ja omia urheiluvälineitä,maaleja,työkaluja,ulkokalustetta,jemmassa olevia tavaroita ja huonekaluja.Kaapit kotona sisällä ääriämyöden täpötäynnä.Taisi olla toiveajattelua että muuttofirma niemi tai joku vastaava vie vaan huonekalut,me muut tavarat!!aina kun  hiivin työpäivän päätteeksi yläkertaan muuttolaatikoiden keskelle,mun mieli pistää taustamusan täysille ja se on aina jotain pateettista ja ahdistavaa SHOW MUST GO OOON! sit mä lyllerrän hiljaksiin takaisin joulukellona(oh yes,uusi veronmaksaja hyvässä kasvussa pötsissä))alakertaan ,siihen kamalaan sohvankuvatukseen josta illalla mä virtahevon lailla pyörähdän upean sulavasti lattialle ja siitä sänkyyn.Se siitä pakkaamisesta.JA AI niin!Mieskin aloitti nyt ihan kuningas aikaan jääkiekon peluun ja harrastamisen!! no camoon, tietysti mister Tapparan täytyy päästä miesten kanssa vähän päästelemään höyryjä ahdistavan muuton alta!..ja ei se varustekassi nyt ollut kun käytetyn,sellaisen melko mukavasti funkkaavan,pikkuauton hintanen! ruma ja paha sana.
Sitten hän kehtaa iltasin sohvalta,kun hän yrittää rentoutua sen välilevynsä kanssa ja seikkailee tekstitvssä,niin  ilmoittaa kovaan ääneen AINA jos tappara on voittanut...varsinkin jos vastassa on ollut Turun palloseura...
voi,voi,voi..miten se tps meni nyt tuollalailla häviämään,kuulekko sä KULTA,on se kyllä hirmu sääli... voi hyvänen aika miten lapsellista !!!ja ennenkaikkea itsetuhoista käytöstä..
tulee päivä jolloin Mr.Tappara saa tuta nokkeluutensa ..

Mutta ennen sitä nämä tavarat tulevat olemaan siivosti omissa muuttoboxeissaan.
vielä tänään hiven laiskottelua jotta huomenna olen pakkauksen  U Bolt!!!
Kyllä!

palataan! :)

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Huonekaluista,riitelemisestä ja muuttamisesta sananen...

Ohi viiteaiheen mennään ja lujaa,mutta haluan puhua muutaman sanan muuttamisesta.Nimenomaan aikuisena muuttamisesta.Otetaan esimerkkiperheeksi meidän perhe,uusio sellainen,kaksi lasta,yksi kypsymässä,kaksi aikuisena itseään pitävää ja kaksi koiraa a 65kg-kpl.Tavaraa kohtuullisesti ja sillä tarkoitan sitä että en ole hamstraaja-luonne vaan kierrätän tehokkaasti uuden tilalta vanhat pois.Tai nyt on itseasiassa tarkennettava..Meidän taloudessa ei ole useitakaan huonekaluja joilla ei olisi jo ikää.miltei kaikki on entisöityä vanhasta,jotkin autenttisia satavuotiaita,jotkin alusta loppuun asti itse tehtyjä,jotkut saatuja,harvemmat uutukaisia,muutamia kylläkin,mutta pääpaino on ja tulee olemaan itse kunnostetuissa huonekaluissa.Tulevassakin kodissa tahdon ympärille natisevaa puuta ja utuisia puuteroituja,pehmeitä sävyjä...patinaa,kuitenkin rikkomalla linjaa ihan tuliterilläkin hankinnoilla,ripauksella modernia muotoilua.Yritän metsästää käytettyjä mööpeleitä ja kunnostaa ja entisöidä niitä ihan vaan amatöörihengessä.
Mutta aiheeseen ja nimenomaisesti yhteen niistä uusista huonekaluhankinnoista,sohvaan.The sohvaan...ihanankamalaan virhelyöntiin!

Istuimme eilen saunanlauteilla  mukavasti rentoutuen koiralenkin jäljiltä,jälkikasvun iloisesti kylpiessä ammeessa ja keskustelimme muutosta...mitkä pakataan pahvilaatikoihin,mitkä muuttolaatikoihin,mitä kuljetetaan itse,mitkä vie muuttofirma..siis kaikkea muuttoon liittyvää.Kyllä te tiedätte.Jotenkin puhe kääntyi siihen sohvaan,noin puolitoistavuotta vanhaan ,ylihintaiseen Riviera Maison-sohvaan.ja siitähän meinasi,tai syttyikin,uusi jatkosota tämän perheen "aikuisten"välille...

Meillä kun ei ole varsinaista lainarahaa otettuna remonttia,uusia huonekaluja ym.varten joten rahasta ja sen käytöstä on neuvoteltava ja paljon. Ja jokikinen sentti pitää säästää palkasta.Mies haluaisi satsata tekniikkaan,elektroniikkaan,hanoihin,TERMOSTAATTEIHIN(menee yli hilseen),katkaisimiin,kytkimiin ja herratiesmihin, ja minä taas haluaisin pistää rahaa huonekaluihin ja materiaaleihin.
No.
Minä kävin viimeeksi vähän ikäänkuin hänen "selkänsä takana" diilaamassa sen sohvan meille.Se nyt vaan oli älyttömän kaunis,juuri sellainen ranskalainen ihanuus,mitä sisustuslehdissäkin on usein,mutta aivan kaamea istuttava...loikoilusta puhumattakaan.Se tuli täytenä yllätyksenä,miten sohvakin voi olla tavallaan täysin toimimaton,mutta vannon että siinä ei voi istua,eikä siinä voi edes huilata mukavasti!!!
Se maksoi 3000 euroa....ja se on parturin ja talonrakentajan liksoilla PALJON.
Se ei edes ole iso.Ja se on hirvittävän hankala puhdistaakin!
Minä sitten muuttokeskustelun lomassa ilmoitin siinä lauteilla istuessani että aion hakea ikeasta ektorpp-kulmasohvan uuteen kotiin.se on edukas ja mukava kuosinen ja eritoten
perhehuonekalu...kohtuuhintainenkin.virhe,vaikka lisäsinkin samaan hengenvetoon että VAIKKA sä et fanitakkaan ikeaa..
Mies ilmoitti  ääni käheenä kiukusta heti että hänen täytyy käydä kylläkin "koe istumassa se sohva siinä puoskari-liikkeessä sitten" "kun sä tuppaat tekemään vaan virhevalintoja sohvissa,ettei niissä pysty saa-ta-na mies edes ilman välilevyn pullistumaa huilaamaan!!!!
Aha.huutokonsertti oli sikälti selvä ja kumpikin sätti toisiaan virhevalinnoista himaan (paitsi minä olin aikuisempi,enkä viitsinyt alkaa karjumaan esimerkiksi helvetin kamalista rautaisista golffariufoista( älkää edes kysykö!!) mitkä hän kerran innoissaan kotiin toi..
Mutta siis yhtäkaikki muuttaminen ja pakkaaminen on vielä lähtökuopissaan ja me riitelimme jo nyt tulisesti yhdestä pirun sohvasta.Miten vähäpätöinen riidan aihe!!!!!mutta oikeasti,jos tekee radikaalin virheliikkeen huonekaluja ostaessa,se on karvasta kalkkia.Mä en vieläkään ymmärrä miten joku niin kaunis huonekalu voi olla täysin luokaton käytössä..ja senkun huomaa vasta parin,kolmen kuukauden käytön jälkeen,niin vahinko on jo tapahtunut,ei niitä voi enää kauppaan palautella,varsinkaan kun siinä on jo yhden lapsen mehukatti- muki kaatunut...
Riita jäi kuitenkin eilen ratkaisemattomaksi.
Pakkaaminen jatkui kuitenkin tänäänkin sulassa sovussa.Kateltiin vanhoja valokuvia ja kortteja ja todistuksia ja naurettiin veet silmissä!
Ne ne on tavaroista kuitenkin tärkeimpiä.niissä on ihanaa nostalgiaa,suruja ja iloja.
Suuria Tunteita.Ne seuraa meitä kaikkialle.dokumentoituna ja sydämessä.

Paskat yhestä sohvan pirulaisesta....sitä paitsi SE tulee asettumaan miehen" videotykki"(huoh!!!!)huoneeseen uudessa kodissa.Meikä makaa olkkarissa,mihin ei tule telkkuja,tykkejä tahi bosea,sillä puoskarilta ostetulla ektorppilla ja lukee sisustuslehtiä illat pitkät! :D problem solved!

Muuttopuuha-tunnelmiin ja tulevaan viikkoon!






torstai 3. lokakuuta 2013

avauslyönti..

Oli ripeä ja tehokas ja kauaskantoinen.,niinkuin allekirjoittaneella aina!
Elettiin heinäkuuta,sen kiihkeän kuumaa loppupuolta ja tiistai-iltaa.
Huomasin heti sen Talon.
Anteeksi,itseasiassa huomasin ensin sen pihan.
iso rinnetontti,paljon perennapenkkejä,ulkovarastoja,huvimaja,perkola,ihana iso lampi,peltoa,omenapuita,kirsikkapuita,luumupuita!sanalla sanoen upea!ja mikä potentiaali!
Itse talolla Rintamamies-titteli. neliöitä n.170,ristikkoikkunat,pienet huoneet,lautalattiaa,leivinuuni,pönttöuuni,iso ulkokuisti,kahdessa kerroksessa... ja kaikki remontoitavassa kunnossa.
SIIS IHANA!
Siinä ei paljon enää sitten aikailtu.Me oltiin myyty!arka ja jännittynyt soitto pankkiin..(tähän väliin lyhyt briiffi pikkupankeille..suosikaa niitä ihmiset!!!niille ihminen on ihminen ja asiat hoidetaan kasvotusten,toisin kuin isoille pankeille..usein se tavallinen tallaaja on nobody)pientä anelua hattukourassa...koska oma talo,rintamamies sekin,myymättä...
Ymmärrystä löytyi ja uskoa ja talo on nyt meidän ikioma tuleva koti!!

tämä blogi kertoo mahdollisimman tarkasti miten me fiksaamme 50-luvun talon mieleiseksemme ja toimivaksi ..ennenkaikkea-meidän kodiksi.
Tyylistä vastaan minä.Toteutus lepää miehen harteilla.Joskus syntyy vääntöä mikä on mahdollista,mikä ei,mutta me olemme kaikenkaikkiaan ihan hemmetin hyvä tiimi.
Uskon vahvasti intuitioon.niin ihmisten kohdalla kuin materiassa.joku puhuttelee,toiset ei.
Monelta läheiseltä on tullut hullun tuomio..mitä ihmettä te oikein meinaatte?ja missä välissä rakennatte KAIKEN? samalla rahalla saa kuulkaa uuttakin elementtiä pihaan vinon pinon..niinpä.se uusi elementti  ei juurikaan vain puhuttele.
siinä koko kupletin juoni.
starttipistooli pamahtaa perjantaina 25.10 klo 15.

Ekan viikon projektina vaatimattomasti koko keittiön purku,kaapit,seinäpinnat,lattiat..kaikki.vain leivinuuni jää nököttämään sijoilleen.
siis tabula rasa.
ai niin..sisäkaton kohtaloa funteerataan vielä,uskomme sen välttävän tällä erää ja ehkä vain maalaamme sen.
Ja sitten vain kasaus puuhin.palikkaa toisen perään..vähän lattialämmityskaapelia,laastia,antiikkilaastia,maalia,antiikkitiiltä,octagon-laattaa,kaapistoa ja gorenjeeta..
Tulen raportoimaan kaikesta kuvin ja mahdollisine katastrofein...:)
keittiö valmistunee tasan viikossa.
huhhahhei!

pysykää messissä.
kuulasta lokakuuta!